Väärät ratkaisut lisäävät vaikeuksia

Näen yrityskonsulttina päivittäin, kuinka työntekijät ja yritykset ponnistelevat olemassaolonsa puolesta. Moniko tekisi vapaaehtoisesti sellaista, jota nyt joutuu vuodesta toiseen tekemään? Toiset ovat kadottaneet motivaationsa, koska he eivät pääse asettamaan itselleen kehitystavoitteita. Toiset taas ovat kiinnostuneet vain omasta työstään näkemättä kokonaisuutta.

Monen yrittäjän kohdalla asiat ovat samalla tavalla. Työn mielekkyys ei lisäänny, kun tavoitteena on liikevaihto ja -voitto, työntekijät ovat vain tuotantotekijöitä. Kilpailijat toimivat samalla tavalla, joten yritykset haittaavat toinen toistaan.

Tilannetta pidetään normaalina, vaikka se pitäisi nähdä pahasti sairaana. Yritykset eivät edes kilpaile keskenään, vaan kilpailijoina ovat sosiaaliset systeemit. Vain innostuneet ihmiset (= yritykset) ovat vaarallisia kilpailijoita. Työntekijöiden pitää toimia yrittäjinä yrityksessä.

Jokainen työpaikka on ikään kuin yhden henkilön palveluyritys. Työpaikan haltijan pitää aina nähdä toimintansa kokonaisuus. Siihen hän tarvitsee innostavan tavoitteen.

Kohderyhmäkehittäjä-menetelmä näyttää, kuinka tähän tavoitteeseen päästään. Erilaiset motivaatiomenetelmät ovat epäonnistuneet, koska ulkoinen motivaatio tarkoittaa manipulointia. Työntekijät tarvitsevat vahvan motiivin ollakseen tuottavia omasta edusta.

Tehdäänpä ajatusleikki. Jos edellisen esimerkin 95 000 työtunnista nipistetään yksi prosentti eli noin tuhat tuntia ja käytetään ne yhden, etukäteen määritellyn kohderyhmän kehittämiseen, tuloksena syntyy monia tarpeita, ideoita ja mahdollisuuksia.

Niiden perustella on helppo kehittää kohderyhmälle ainutlaatuinen ja kysytty ongelmanratkaisu ja saavuttaa läpimurto. Tällä olisi motivoiva vaikutus koko yritykselle ja sen riski olisi pieni.